Silmäkuoppa on suhteellisen ahdas tila, mikä tarkoittaa, että siinä tapahtuvat rakenteelliset muutokset vaikuttavat koko silmän toimintaan. Silmämunan takana olevan tilan laajeneminen esimerkiksi johtaa siihen, että silmän asento muuttuu.

Asennon muuttumista kutsutaan kliinisesti silmän pullistumiseksi ulospäin (exoftalmus), minkä seurauksena kolmas silmäluomi usein tulee näkyviin. Silmän pullistuminen ulospäin johtuu esimerkiksi silmämunantakaisista märkäpesäkkeistä, kystista, kasvaimista tai lihastulehduksesta. Jos taas silmäkuopan rakenne muuttuu siten, että tilavuus pienenee, silmä liikkuu silmäkuopassa syvemmälle taaksepäin (enoftalmus).

Kyyneltiet koostuvat useista osista, jolla on kaksi pääasiallista tehtävää.

Ensimmäinen tehtävä on muodostaa kyynelkalvo. Kyynelkalvo peittää sidekalvon ja sarveiskalvon, ja se on välttämätön näiden rakenteiden normaalille toiminnalle. Kyynelkalvo voitelee, desinfioi ja ravitsee sarveiskalvoa ja kuljettaa siihen happea. Kyynelkalvo on tärkeää tutkia, jos epäillään sidekalvon tai sarveiskalvon sairautta.

Kyynelteiden toinen tehtävä on eritys. Noin 25 % kyynelkalvosta haihtuu, mutta valtaosa kulkeutuu kyynelpussien kautta kyynelkanaviin ja sieltä lopulta nenäonteloon.

Kyynelteiden sairaudet voivat johtua

• kyynelkalvon tai sen komponenttien erityksen ja/tai jakautumisen muutoksista 
• nesteen kulun vaikeutumisesta (kyynelnesteen liikatuotanto tai tiehyiden tukkeutuminen).

Kovakalvo käsittää suurimman osan paksusta, runsaasti sidekudosta sisältävästä silmän pintakerroksesta. Se muuttuu rostraalisesti sarveiskalvoksi ja kaudaalisesti näköhermoksi. Kovakalvo koostuu kolmesta osasta:

1. episkleera

2. varsinainen skleera

3. lamina fusca.

Kovakalvo koostuu pääasiassa järjestäytymättömistä kollageenisäikeistä, minkä vuoksi se on läpinäkymätön ja valkoinen.

Kovakalvon primaarit sairaudet ovat koirilla epätavallisia ja kissoilla vielä epätavallisempia. Tavallisimmat sairaudet liittyvät sarveiskalvoon, ja ne vaikuttavat sekundaarisesti limbukseen, kovakalvoon tai episkleeraan.

Sarveiskalvo on silmän ulkopinnan uloin, läpinäkyvä osa. Kovakalvon, silmämunaan liittyvän sidekalvon ja sarveiskalvon rajaa kutsutaan limbukseksi.

Sarveiskalvo koostuu neljästä kerroksesta:

1. epiteeli, jossa on oma tyvikalvo

2. strooma, joka käsittää 90 % sarveiskalvon paksuudesta; strooma koostuu keratosyyteistä, yhtenäisistä, samansuuntaisista kollageenisäikeistä (lamelleina) ja perusaineksesta

3. Descemetin kalvo, joka muodostaa endoteelin tyvikalvon; se koostuu fluoreseiinilla värjäytymättömästä yhdestä solukerroksesta, ja on siten tärkeä kiintopiste sarveiskalvon haavaumien syvyyden arvioimisessa

4. endoteeli on Descemetin kalvon tavoin vain yhden solukerroksen paksuinen; se kuljettaa aktiivisesti elektrolyyttejä ja nestettä strooman kosteuttamiseksi ja pitämiseksi läpinäkyvänä.

Sarveiskalvovaurion tai ‑sairauden merkkejä ovat pigmentoituminen, verisuonittuminen (sarveiskalvossa ei normaalisti ole verisuonia, mutta vammojen yhteydessä voi esiintyä sekä pinnallista että syvää verisuonittumista, mikä edistää vamman paranemista) ja turvotus (samentuminen).

Sädekehä tuottaa kammionestettä jatkuvasti ensisijaisesti erittämällä sitä aktiivisesti ja vähemmässä määrin passiivisesti diffusoimalla/ultrasuodattamalla. Muodostunut kammioneste siirtyy takakammion ja mustuaisen kautta etukammioon.

Muodostuneen ja olemassa olevan kammionesteen tilavuus vaikuttaa silmänpaineeseen, joten jatkuvasti toimiva, muodostuneen nesteen määrään suhteessa oleva nesteen ulosvirtaus on välttämätön. Näin vältetään liian korkea paine, joka voi johtaa silmänpainetaudin (glaukooman) kehittymiseen. Kissan ja koiran normaali silmänpaine on 15-25 mmHg.

Kammionesteen ulosvirtaus tapahtuu valtaosin värikalvon tyven ja korneoskleraalisen kudoksen välisessä kulmassa.

Lasiainen taittaa valon mykiöstä verkkokalvolle ja toimii silmän ja sen sisäisten rakenteiden mekaanisena tukena ja suojana. Lasiaisella on lisäksi tärkeä rooli silmän aineenvaihdunnassa.

Lasiainen koostuu kirkkaasta hyytelömäisestä kudoksesta, josta 99 % on vettä ja jossa on lisäksi pieniä määriä kollageenisäikeitä, soluja (hyalosyyttejä), proteiineja ja hyaluronihappoa. Näiden aineiden ansioista lasiainen on, suuresta vesisisällöstään huolimatta, 2-4 kertaa viskoosisempaa kuin vesi.

Mykiö koostuu tumasta, jota ympäröivät joustavan kotelon sisällä olevat mykiösäikeet. Mykiö on läpinäkyvä, kaksoiskupera rakenne, jonka etupinta on tasaisempi ja takapinta on kaarevampi. Sen etupinta peittää mustuaisen ja takapinta on suorassa kosketuksessa lasiaiseen.

Mykiötä pitävät paikallaan ripustinsäikeet (zonula lentis). Ripustinsäikeiden kireyden muutokset vaikuttavat mykiön muotoon ja optisiin ominaisuuksiin. Kypsässä mykiössä ei ole omaa verisuonistoa, vaan se saa ravinnon ja hapen kammionesteestä, joka myös kuljettaa kuona-aineet pois. Kammionesteen häiriöt voivat siten vaikuttaa mykiön aineenvaihduntaan ja kirkkauteen.

Iän myötä mykiöön muodostuu perifeerisesti uusia mykiösoluja ja vanhemmat solut tiivistyvät keskiosaan. Tämä tarkoittaa, että ajan kuluessa mykiö tiivistyy ja samenee harmaaksi, mitä kutsutaan tumaskleroosiksi.

Kyse ei ole kaihista, joka käsittää kaikki sairaudet, joissa koko mykiö tai sen kotelo samenevat.

Verkkokalvon tehtävä on muuttaa valo hermoimpulsseiksi, joista aivot muodostavat kuvan. Verkkokalvossa on erityisiä valoaistinsoluja, sauvoja ja tappeja, jotka valolle altistuessaan muodostavat kemiallista energiaa, joka prosessoidaan ja kulkeutuu aivojen näköalueelle.

Verkkokalvo koostuu useista kerroksista, jotka ovat muodostuneet kahdesta eri sikiöaikaisesta rakenteesta.

Ulompaa kerrosta (lähellä suonikalvoa ja skleeraa) kutsutaan verkkokalvon pigmenttiepiteeliksi. Se muodostuu yhdestä solukerroksesta, joka kuljettaa aineenvaihduntatuotteita verkkokalvoon ja kuona-aineita siitä pois. Se myös "kierrättää" valoaistinsolujen näköpigmenttiä.

Kerroksen muuta osaa kutsutaan neurosensoriseksi kerrokseksi, jossa aivoissa näköaistimuksen myöhemmin luovat impulssit syntyvät ja prosessoidaan.

Suonikalvosto on silmän verisuonekkaan keskiosan yhteisnimitys. Se koostuu kolmesta osasta:

1. värikalvo (iiris)
Värikalvo säätelee mustuaisen kokoa ja siten verkkokalvolle pääsevän valon määrää. Tätä tehtävää hoitaa kaksi lihaskerrosta: mustuaista ympäröivä mustuaisen kurojalihas, joka supistaa mustuaisaukon kokoa pääasiassa parasympaattisen hermotuksen avulla, ja mustuaisen laajentajalihas, jonka säikeet ovat säteittäisiä ja laajentavat mustuaista lähinnä sympaattisen hermotuksen ohjaamana.

2. sädekehä
Sädekehä sijaitsee värikalvon takana ja suonikalvon edessä. Kuten kammionesteen kohdalla on jo kuvattu, se on silmän aineenvaihdunnan kannalta tärkeä rakenne. Se myös osaltaan tukee mykiötä ja omalta osaltaan vaikuttaa mykiön mukautumiskykyyn.

3. suonikalvo

Suonikalvo on skleeran ja verkkokalvon välissä sijaitseva verisuonekas kudos, joka kuljettaa verta verkkokalvon uloimpiin osiin. Suonikalvossa on heijastava solukerros tapetum lucidum, joka heijastaa valoa valoaistinreseptoreille ja lisää siten näköaistin herkkyyttä myös pimeässä.

Suonikalvostolla on keskeinen rooli veri-kammioneste-esteen ylläpitämisessä, joten tähän rakenteeseen liittyvät sairaudet voivat aiheuttaa esteen toiminnan häiriintymisen ja siten vakavia seurauksia.

Sidekalvo on ohut limakalvokerros, joka peittää silmäluomien sisäpinnan ja silmämunan etuosan (limbuksen alueella).

Sidekalvo koostuu pääasiassa stroomasta, joka jakautuu syvempään säikeiseen kerrokseen (sidekudosta, verisuonia ja hermoja) ja pinnallisempaan kerrokseen, jossa on runsaasti imukudosta. Epiteelissä on runsaasti pikarisoluja ja sitä peittää preokulaarinen kyynelkalvo, joka voitelee ja ravitsee epiteeliä.

Koska sidekalvo on limakalvo, se altistuu monenlaisille ulkoisille tekijöille ja on siten hyvin herkästi reagoiva. Sen runsaasti verisuonittuneet ja imusoluja sisältävät kudokset reagoivat nopeasti, ja konjunktiviitti on yleinen erotusdiagnoosi tultaessa vastaanotolle silmien punoituksen vuoksi. Konjunktiviitin tavallisia oireita ovat turvotus (kemoosi), hyperemia ja eritevuoto, joka voi olla limaisempaa (mukoosista) tai märkäisempää (purulenttia).